Kyynelten läpi - vaimeasti hymyillen
Alkaa olla voimat lopussa. “Hymyile, niin kukaan ei huomaa, et suhun sattuu” on toiminut jo jonkun aikaa. Alkaa sen vaikutus loppua. Alan ilmeisesti itsekin haalistua, mutta yritetään nyt kuitenkin. Olen vain pyytänyt, että saisin olla onnellinen. Todellisuudessa olen ihmisten tuhkakuppina, jotta muiden paha olo pääsee pois. Kyynelten virta on iltaisin tuttua kauraa, mutta nyt kyyneleet valtaavat päivätkin. Olen lopussa, eikä kukaan huomaa sitä. Ne jotka huomaavat, antavat minun palaa loppuun. Sopivaa eikös? Tänään totesin, ettei mistään päivästä tunnu selviävän kyyneleittä. Raskas taakka painaa harteilla, mutten haluaisi kaataa sitä kenenkään niskaan. Ei sillä, etteivät muut saisi tietää asioistani, mutta sillä, että en halua kuormittaa muita problemoillani, jotka toisaalta saattavat olla toisille ihan itsestään selvyyksiä.
Taas tulee niin negatiivista kirjoitusta, että oikein harmittaa. Elämässäni ei vain ole tapahtunut positiivisia juttuja pitkään aikaan. Eikä positiivisia juttuja ole näkösällä. Ei auta itku, ei huuto, ei kova musiikki eikä murehtiminen. Tämä on minun elämäni, kuka voisi vaihtaa? Kaupan päälle saisi muutaman saavillisen kuukauden kerääntyneitä kyyneleitä, koiran, ongelmallisen elämänpolun ja negatiivisuuden, joka hetki sitten oli positiivisuutta.
Alan olla loppu tähän kaikkeen. Olen nyt hautautunut koulutehtävien pariin, jotta huolet unohtuisi - tuntuvat vain heräävän hieman myöhemmin. Edelleen, kun koulutehtävistä pääsen, tunnen olevani yksin tässä kamalassa maailmassa. Koen hetki hetkeltä olevani itsestään selvempi kaikille ihmisille. Minun odotetaan tekevän muiden puolesta lähes kaikki koirien vahtimisesta siivoamiseen ja ruuan laittoon. Enhän edes ole kenenkään äiti tai ammattitaitoinen koiran vahti.
Minua ottaa päähän. Kiukuttaa. Ihmiset olettaa mun jaksavan tuhkakuppinaan. Ne luulee, että mulla on paljon voimia takataskussa, mutta mulla ei ole. Ne viimisetkin on nyt käytetty.
Luokka: Maaliskuu | Ei kommentteja »
Helmikuu jatkaa matkaansa ystäviä muistellen. <3
Helmikuu on alkanut sopivalla määrällä stressiä, onnellisuutta, jännitystä, ahdistusta, pelkoa ja toiveikkaisuutta. Kaikki sopivassa tasapainossa - välillä toivoisin katoamista, toisinaan haluaisin jäädä hetkeen paikalleen. Sitähän tämä tallustelu on parhaimmillaan - tai pahimmillaan. Nuunuu jaksaa piristää ja yllättää, tänään murunen seurasi minua siskoni luona paikasta toiseen. Muruseni Nuunuu on ihana. <3
Aloin pohtia lähestyvää ystävänpäivää, josta heräsikin monia ajatuksia. Lähes aina, ensimmäisen paikkakunnan vaihdoksen jälkeen, parhaimmat ystäväni ovat asuneet toisella paikkakunnalla kuin minä itse. Se on mielestäni todistanut sen, ettei ystävyys katso välimatkaa. Ystävänpäivänä olen harjoittelussa koko päivän, en siis pääse tapaamaan ystäviäni. Eihän ole vaikea keksiä miten heitä muistaisin, onhan olemassa puhelimet, facebook, posti kulkee… Eihän se niin hankalaa loppujen lopuksi ole, eihän? Haluankin muistaa ystäviäni, sillä he ovat minulle korvaamattomia. Ja tulevat aina olemaan. <3 Ystävänpäivä on joka päivä. <3
“Kuiskaan joka ilta hyvää yötä sinulle”, sanoi Nasu Puhille.
“Mutta minähän asun metsän toisella laidalla”, Puh sanoi.
“Juuri siksi. Voin kuvitella, että olet lähellä.”
Päivittäin pohdin sitä, mitä olen tehnyt oikein, sillä minulla on korvaamattomat, ymmärtävät ja ihanat ystävät. Olen todennut matkani varrella, ettei ystävyys katso sukupuolta tai ikää. Tiedän, että kirjoitukseni alkaa mennä “lässynlässyn”-linjalle, mutten voi koskaan kehua ystäviäni liikaa. He ovat jokainen osallaan vaikuttaneet minuun, jättäen pysyvän jäljen sydämeen. Samoin kuin hauvavauvani Nuunuukin. <3 Ennen kaikkea arvostan ystäviäni. He ovat jokainen ihana oma persoonansa ja ihania omina itseinään. En vaihtaisi heitä pois, enkä päivääkään heidän kanssaan. 
<3
Ystävyyden ylistämisestä arkeen. Arkeni on sujunut hyvin, illalla kymmeneltä - viimeistään, parhaimmillaan jo yhdeksältä - nukkumaan, aamulla kuudelta ylös - viimeistään, mielellään jo puoli seitsemältä - ja kahvia naamariin. Nuunuun kanssa ulkoilemaan ja sitte matka töihin saakin alkaa. Tietysti aamuun kuuluu itsensä kuntoon laittaminen ja todellinen herääminen uuteen päivään. Työpäivän jälkeen koulutehtävien pariin ja siinä se ilta toisinaan meneekin. Välillä on voimat ihan lopussa ja toisinaan jaksan erittäinkin hyvin, mutta toisinaan ei hermot riitä senkään vertaa. Ehkä jonkunlainen yksinäisyys tekee omat tehtävänsä? Minulle ainakin.
Iloisin mielin voin siirtyä uuteen viikkoon ja uusiin haasteisiin. Tänään olen ollut yhteydessä monien hyvien ystävieni kanssa ja siitä olen saanut erilaista voimaa tulevaan viikkoon ja huomiseen koitokseen - pääsen lumitöihin ja siivoamaan. Siinä välissä aion palkita itseni muutamalla House-jaksolla. Sitä odotellessa. <3
Luokka: 2012, Helmikuu | Ei kommentteja »
Ihanaiset ystävät ja ihanainen nimipäivä :)
Tammikuu meni hujauksessa ohi. Neljä viikkoa harjoittelua ja monia ihanaisia käänteitä. Tammikuun lopulla ystäväni tuli viettämään viikonloppua luokseni, pitkästä aikaa. <3 Viikonloppu meni hujauksessa muistellen ihania hetkiä, joita on tullu vietettyä vuosia sitten. Onnenkyynelin ystäväni lähti kotia kohti ja pian tapaamme uudelleen, onneksi. <3
Helmikuu ei alkanut niin helteisissä merkeissä kuin moni olisi toivonut. -20 asteen pakkaset olivat mukavasti vastassa. Ennen uuden harjoittelun alkua päätin käydä ystäviäni moikkaamassa opiskelupaikkakunnalla ja vietimme tyttöjen kanssa kivan illan. Uusi harjoittelu on kuitenkin asuinpaikkakunnallani, joten reissut opiskelupaikkakunnalle jäävät hieman vähäisiksi näiden seuraavien kuuden viikon aikana. Enköhän kuitenkin ihanuuksia pääse moikkaamaan- ainakin ensi viikonloppuna, kun Nuunuu menee siskolleni hoitoon.
Tänään on ollut yksi elämäni jännittävimmistä päivistä. Päivään on mahtunut uusi harjoittelujakso ja sen alkaminen sekä tietysti harjoittelupaikkaan tutustumisella. Olen aivan sanaton, sillä taas harjoittelupaikka tuntuu erittäin mukavalta ja mielenkiintoiselta. Seuraavista kuudesta viikosta tulee varmasti mieleen painuvat ja mielenkiintoiset!
Toisena jännityksen kohteena oli lippujen ostaminen, jonka delegoin pikkusiskolleni. Sonispheren liput tulivat tänään yhdeksältä myyntiin ja minun onnekseni työpäiväni alkoi yhdeksältä. Eilen aloin pohjustaa pikkusiskoa ohjelappujen kera, miten minulle liput ostetaan. Sisko hieman ihmetteli ja kysyikin, ovatko liput nyt tosiaan henki ja elämä. Minulle ne olivat. Pikkusisko sai ostettua liput ja ne ovat kotona jo tällä viikolla <3 Töissä jännitin, miten mahtaa siskon käydä, mutta hyvinhän se meni. 09:21 tuli puhelimeen viesti: “Liput ostettu :D” Siitäkös riemu alkoi! Ihanaa, Sonisphere, here i come!
Hyvää nimipäivää siis minulle. Tuntuu ihanalta kirjoittaa iloisista asioista, kun tuntuu blogin olevan täynnä jäätävää vuodatusta siitä, miten kamala olo on tai kuinka ahdistavaa mikäkin on. Onnellisuus on ihana asia ja sitä yritän tällä hetkellä tartuttaa muihinkin ympärillä oleviin ihmeisiin
Olkaa onnellisia, minäkin pyrin siihen
Luokka: 2012, Helmikuu | Ei kommentteja »
Ja niin vuodesta 2011 muuttui 2012.
Kliseistäkin kliseisempi lausahdus - Uusi vuosi ja uudet kujeet - tulee lausuttua joka vuoden vaihde, joko tietoisesti tai osittain alitajunnasta kumpuavana ryöppynä, joka on pakko päästää ulos. Vuoden vaihtuessa tulee pohdittua mitä haluaisi muuttaa ja miten seuraavasta vuodesta tulisi vielä entistäkin parempi, vaikka vuosi olisikin ollut mahtava ja osana muistikuvien parhaimmistoa. Kaikki käydään uudelleen läpi - kevät, kesä, syksy ja talvi - yllättäen vuosi on jo hujahtanut ja uusi edessä. Ihanainen kiertokulku.
Viime vuodelle antamaani mahdollista lupausta en muista, mutta tälle vuodelle lupasin olla hitusen itsekkäämpi ja näin hieman ehkä onnellisempi (?). Vuoden vaihtuminen sai minut kyyneliin, sainhan viettää tuon illan-yön rakkaiden ystävien seurassa. Silloin tuli mietittyä, olenko tehnyt jotain oikein, kun minulla on tällaisia ihania ystäviä? <3
Voisinkin listata tarpeelliset lupaukset, sillä petrattavaa viime vuodesta jäi hitusen.
- Opiskelut saavat nousta vuonna 2012 uuteen asemaan, tärkeysjärjestyksessä huippuakin korkeammalle.
- Ole terveesti itsekkäämpi ja itsevarmempi.
- Muista vaikessakin tilanteessa, että sinulla on ystäviä.
- Olla pitkäjänteisempi ja muistaa jatkaa jo innostutta herättänyttä, ja aloitettua, asiaa (esimerkkinä blogini kirjoittelua).
Jollakin tasolla ajattelen, että uuden vuoden voisi aina aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta eihän se niin ole. Kaikki edellisten vuosien tekemät virheet ja tekemiset seuraavat vuodesta toiseen. “Vanhetessaan” muistot joko mustuvat tai kokevat kultaamisen kauneuden, mutta on muistutettava itseään ettei edelliset virheet ole kadonneet. Niistä olisi kuulunut oppia ja seuraavalla kerralla muistaa “mites sillo viime vuonna kävi.” Ehkä elämän hienous piilee siinä, että meillä on mahdollisuus oppia uutta ja vanhoista virheistä voi tulla korvaamattomia oppeja. Parhaitenhan ihminen oppii, kun asiat opitaan kantapään kautta, niinhän?
Olen onnellinen Nuunuun kanssa, ystävieni keskellä ja näin on ihanaa aloittaa uusi vuosi. Pianhan tämäkin vuosi on olevinaan mennyttä kauraa ja jo “niin-elettyä”, niitä hetkiä odotellessa.
Halauksia ja tehdään vuodesta 2012 ikimuistoinen! <3
Luokka: 2012, Tammikuu | Ei kommentteja »
Ahdistusten summa
Voi tätä ahdistuksen määrää. Rakastan istua bussissa kuunnellen musiikkia, mutta nyt kyyneleet ovat lähempänä kuin koskaan. Kyynelehdintä ei johdu bussin huonoista istuimista eikä musiikin huonoudesta - se johtuu ahidtuksesta matkustaa takaisin kotiin. Olisin halunnut jäädä ystävieni luokse turvaan pahaa maailmaa, mutta se ei onnistunut. Olen todella surullinen ja ahdistunut, enkä haluaisi olla tässä nyt.
Mp3-soitin soittaa sopivasti Pave Maijasen kappaletta Elämän nälkä. Se yleensä nostattaa tunteet pintaan ja jossakin tilanteissa todella innostaa ja luo hyvää oloa. Nyt ei vaan lisää ahdistusta entisestään. Elämän nälkä on kadoksissa, eikä elämä sytytä. Olo on kuin loppuun palaneella kynttilällä - mitään ei ole jäljellä. Kuinka tästä voi oikeasti nousta ylös?
Ystävien seurassa voisin viihtyä vaikka loputtomiin. He ovat minulle rakkaita ja korvaamattomia. En osaa olla kehumatta heitä, sillä he ovat nostaneet minut niin useasti maan pinnalle, kun synkät ajatukset ovat minut alistaneet. Olen todella kiitollinen, että he ovat olemassa.
Kotimatka-ahdistuksen lisäksi joulu on alkanut ahdistaa minua. En osaa kuvailla miksi, mutta suuri ahdistus minulla on, eikä tällaista ole ennen ollut. Olen useimmiten innoissani, kun joulu tulee, nyt pelkkä joulukalenterin luukun avaaminen tuo palan kurkkuun. Olen toki myös innoissani, että joulu tulee, mutta kaiken ahdistuksen keskellä jo pelkkä sana - joulu - tuo pahan mielen. Kuka minut auttaa tästä ahdingosta ylös?
Miksi juuri tänään on näin ahdistunut olo? Miksi minun pitää tuntea tätä kamalaa tunnetta? Haluaisin olla onnellinen ja iloita tulevasta, enemmän pelkään ja ahdistun lisää. Alkaa jo tuntua, että olen tehnyt aivan vääriä valintoja elämässäni, koska olo on näin kamala. Mistä löydän voimavarat jaksaa jatkaa?
Ahdistusten summana on erittäin paha henkinen kärsimys, surullisuus ja saavillinen kyyneleitä.
Luokka: Luokittelematon | Ei kommentteja »
Ainutlaatuinen
Uskoakseni kaikille tulee eteen päiviä, jotka tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Syystä tai toisesta olemme selvinneet niistä ja tulemme vastaisuudessakin selviämään. Tuollaisina päivinä unohdamme, tai ainakin minä usein unohdan, kaikkein tärkeimmät asiat elämässä. Paha olo on usein valtaavan voimansa vuoksi päällimmäinen ajatus, jos uskaltaa ylipäätään ajatella. Sellaisia päiviä tulee eteeni yllättävän usein. Silloin sitä yrittää vain pitää mielessä ajatusta, että huominen on parempi. Toisinaan toiveikkuus ei yksin riitä ja positiiviset asiat positiivisine ajatuksineen kumpuavat muualta, kuten ystäviltä puhelimen toisesta päästä. Korvaamattomia ovat ne ystävät, jotka toimivat enkelien tavoin. <3
Löysin vahingossa itselleni kappaleen, jonka sanoman olen usein unohtanut. Usein ajatellaan, että ihmiset kopiovat toisiaan. Todellisuudessa jokainen on ainutlaatuinen, korvaamaton ja jollekin uskomattoman tärkeä ystävä. Ainutlaatuisuutensa unohtaa juuri tuollaisina pahoina päivinä enkä ainakaan itse päivittäin pohdi olevani ainutlaatuinen, olenhan vain tavallinen tyttö. En useinkaan tajua olevani jollekin tärkeä tai tarpeellinen vaan yksi kaikista muista, keskellä suurta yhteisöä. Uskon olevani ikään kuin näkymätön. Se johtunee eräänlaisesta kaamosmasennuksesta, joka on seurannut minua koko pimenevän syksyn. Onnelliset päivät ovat kortilla, niitä on enää harvoin. Olen päättänyt hakea apua, jos muutosten tuoma hyvä olo ole tarpeeksi minulle.
En useinkaan puhu negatiivisista tunteistani, peläten reaktioita “purkauksilleni.” Saatan mainita ahdistukseni ja sen mahdollisen syyn, mutta siinä se sitte olikin. En halua peloissani lähteä kunnolla raivoamaan, toisille en edes mainitse pahasta olostani. Paha olo on kuin ansa, josta on vaikea nousta eikä sen purkaminen onnistu yksin. Silti sitä yrittää joka ainoa kerta selvitä itse, siinä se ihmisen tyhmyys taas tiivistyi. Saan kiittää tunteitani siitä, että ulkopuoliseksi tai ylimääräiseksi itsensä tuntemisen tunteet ovat ikään kuin kadonneet. Ehkä se johtuu minusta itsestäni, kosken pelkää noita tunteita ja niiden ilmestymistä samoin kuin ennen. Olen saanut siltä osin selkärankaa ja itseluottamusta, josta olen hivenen onnellinen. Kiitos kuuluu ystävillenikin, jotka ovat takoneet selkärankaani, että kuulun heihin vaikka asun muualla. He ovat ihania, siivettömiä enkeleitä, jotka ovat pelastaneet minut useasti. Kiitos <3
Voimabiisini, tai yksi niistä monista, Johanna Kurkelan Ainutlaatuinen, soi auttaen minua keräämään voimia jatkaa uusiin seikkailuihin. Se antaa voimia uskoa, että huominen on parempi ja onni osuu minunkin kohdalleni jonain kauniina päivänä. Se kaunis päivä on vielä edessä.
Johanna Kurkela - Ainutlaatuinen
Luokka: 2011 | Ei kommentteja »
Annetaan sikasiisti kämppis.
Viimeiset kaksi päivää ovat kuluneet pitkästä aikaa ilman stressiä ja huolia. Eilen havahduin kuinka levollinen ja onnellinen olin ystävieni keskellä. Tajusin aiemmin kuvitelleeni itselleni nuo tunteet, joita en ole aikoihin tuntenut. Stressi ja kiire, kaiken murehtimisen keskellä, on syönyt onnelliset hetket ja maustanut ne levollisilta ja rauhallisilta tuntuneet illat. Voin vain sanoa, että osaan valehdella itselleni melkoisen hyvin, kun en aiemmin ole tajunnut tunteideni olevan keksittyjä ja väkisin tunteiltuja. Olen viimeksi ollut aidosti onnellinen kuukausi sitten, vai olinkohan silloinkaan?
Tiesin jo kotiin matkatessani, että levollisuus ja stressittömyys jäävät ystävieni luokse. Vaikka toivoin ottavani mukaan edes pienet rippeet niistä. Bussimatkan ollessa vasta aluillaan mieleni valtasi ahdistus ja stressi siitä, minkälaisessa kunnossa koti olisi. Yritin viimeiseen asti pysyä positiivisena ja toiveikkaana siististä kodista. Bussimatkan ollessa lopuillaan luovuin toivosta ja positiivisuuskin otti jalat alleen. Kuka täällä muka pitäisi kodin kunnossa, kun minä olen ollut poissa? Tämä sikasiisti kämppikseni, rakas velipoikani, oli sanojensa mukaan tiskannut ja hoitanut oman osuutensa kotitöistä. Niin, sanojensa mukaan. Kaikella kunnioituksella veljeäni kohtaan, sunnuntaiset astiat eivät tiskialtaassa itselleen tiskaa itseään eikä imuri imuroi itsestään. Koff-tölkitkään eivät osaa hyppiä muovipussiin tai yläkaappiin, mutta todistettavasti lisääntyä - ei noita ollut keskiviikkona kuin yksi tyhjä tiskipöydällä.
Kaikki ne onnelliset ajatukset ja tunteet on riistetty minulta ja vaihdettu tuttuihi, ja muka turvallisiin, stressiin, kiukkuun, kiireeseen ja surullisuuteen. Voimattomuus imee kaikki positiiviset ajatukset ja tuhoaa ne, joko pikkuhiljaa tai kaikki ryminällä. Olen sanaton kaikesta tästä pahasta olosta, joka ryntäsi seurakseni viidessä sekunnissa. Veljeni kuulosti puhelimessa pahoillaan olevalta, mutten tiedä uskoako vaiko ei. Surullinen minusta ainakin tuli, eikä onnellisuus ole minun ystäväni enää tänä iltana, ellei tapahdu ihmeitä. Vaikka yritän ajatella ihanien ystävieni ihanaa seuraa, keräten sieltä voimia jaksaa, ei valolla täytetty jääkaappi tai rasvalla kuorrutettu liesi muuta muotoaan positiivisemmiksi.
Takaisin ihaniin voimavaroihini, ystäviin <3 Kiitän heitä vielä monet kerrat siitä, että he auttoivat unohtamaan arkiset huolet ja nauttimaan hetkistä, joita heidän kanssaan vietin. Tässä tapauksessa saan kiittää myös veljeäni, joka hoiti koiraani, muttei kotitöitä. Sain viettää ihanat kaksi päivää, onnellisena ystävieni seurassa, murehtimatta mitään. Nuunuuta minun tuli ikävä, mutta murunen ainakin on kunnossa ja reipas oma itsensä.
Ellen saa sikasiistiä kämppistäni, joka siis elää kuin olisin taloudenhoitaja - vieläpä ilmainen sellainen, ruotuun niin laitan ilmaisjakelulehteen taatusti ilmoituksen: “Annetaan sikasiisti kämppis, jolta ei laiskuutta puutu. Nouto mahdollinen, ei kotiinkuljetusta.”
Luokka: 2011 | Ei kommentteja »
Määrätietoinen uusavullinen
Muutuin tänään uusavuttomasta osaavaksi. Minua alkoi suunnattomasti ärsyttämään eteisen pimeys ja otin ohjat omiin käsiini. Laitoin kattolampun paikalleen. Ylitin itseni ja menetin hermoni useammin kuin hetkeen. Kuitenkin tästä onnistumisesta innostuneena päätin, että haen huomenna toisen lampun ja asennan sen. Suurin kiitos kuitenkin auttaville tahoille: pikkusiskolle, äidille ja ystävälle, jotka kuuntelivat kiroiluani ja auttoivat valojen kanssa. Mitenköhän huomenna selviän ilman auttajia?
Tietysti tänään kysyin ensin veljeltäni, josko tämä olisi lampun laittanut. Vastauksensa oli odotettavissa, ja ainakin arvattavissa; “No mä asenna se huome!” Sen tietää, että lamppu olisi tupaantulijaispäivänäkin vielä laatikossaan. Vielä ei ole kotityölista toiminut, vaan kaikki on jäänyt minun niskoilleni. Huomenissa on palaverin paikka, koska kotityöt on jaettava! En tingi tästä enää yhtään viikkoa, kosken muuttanut veljeni taloudenhoitajaksi vaan kämppikseksi. Ai ja että, kuinka veljeni saa hermostua huomenna. 
Nyt pääsen kunnolla siivoamaan ja järjestelemään, kun asunnossa on enemmän valoa. Haluaisin aloittaa heti huomenna, mutta on hoidettava “työ” ennen huvia-odotettavissa hermoja raastavia koulutehtäviä ja viimeisiä palautuspäiviä. Ärsyttää jo pelkkä ajatus, mutta itse olen opiskeluni valinnut ja ennen kaikkea nuo kurssit, joiden tehtäviä on tehtävä. Ehkä voin illalla hieman sisustaa ennen kynttilänvalossa istumista.
Olen onnellisena aloittanut joulun odotuksen. Ensimmäiset odotuksen rippeet löytyivät jo syyskuussa minun kaivatessa jouluruokia keskellä Turkin Alanyaa. Nuorin pikkusiskoni auttaa tunnelman luonnissa puhumalla joulusta ja lahjoista päivittäin. Hän aloitti joulun valmistelut hyvissä ajoin ostamalla viime viikolla ensimmäiset joululahjat. Josko itseni saisin raahattua joululahjojen ostamisen pariin, niin tulisi hoidettua sekin pois päiväjärjestyksestä. Joululiinojen ja -verhojen metsästyskausi on alkanut 
Mieleni alkaa vihdoin piristyä ja alan olla oma itseni. Tietysti menetän hermoni useasti päivässä, erittäin herkästikin, mutta ahdistus tekee tepposiaan vähemmän. Linja-automatkojen “terapiaistunnot” musiikin kanssa ovat auttaneet. Rauhottuminen ja oma aika ovat olleet tärkeänä osana hyvää oloani ja ahdistuksen unohdusta. Toisinaan kuitenkin hermoraukkani lähtevät vaellukselle, kun puhelin soi taukoamatta ja kaikki olettavat minun olevan autolla liikenteessä, kuskina kaikille. Argh, kun osaisikin sanoa joskus ei.
“Maasta se pienikin ponnistaa”, eli juurikin minä. Huomenna on alkaa taas uusi viikko ja uusien kujeiden sarja. Ensi viikko tuo mukanaan kokonaista kolme koulupäivää ja tämän joulukauden ensimmäiset pikkujoulut. Innostuneen onnistuneena nukkumaan ja hyvillä mielin: En olekaan täysin uusavuton blondi.
Luokka: 2011 | Ei kommentteja »
Tilanne vaatii juhlintaa
Alkaa olla sellainen olo, että voisi opiskelut olla tältä syksyltä ohi. Vielä, kun jaksaisi muutaman viikon - melkein kuukauden - tehdä koulutehtäviä. Voimat olis siltä osin lopussa, sillä keskittymiskyky ja motivaatio ovat ottaneet jalat alleen, juosten kovaa pakoon minua. Opiskelujeni vuoksi en voi suunnata pieniä keskittymiskykyni rippeitä tärkeisiin asioihin - sisustamiseen ja oman itseni hyvinvointiin.
Asunto alkaa näyttää ja tuntua päivä päivältä enemmän kodilta. Koristeet ovat vielä laatikoissa odottamassa hyllylle pääsyä, mutta myös olohuone odottaa vielä hyllyä, jolle esineet asettuisivat. Veli-kulta saa, kiitokseksi tämän kuun vuokran maksustani, sponssata hyllyn, muutaman pöytä-tason, kukille oman tason sekä muutaman laatikon, joihin tavaroita saa piilotettua. Vaikkei olohuone ole vielä täydessä valmiudessaan onneksi keittiö on kunnossa. Ruokapöytä, Nuunuun ruoka- ja vesikupit sekä kulmakaappi toimivan jääkaapin ja lieden keskellä on mahtavaa! Vielä puuttuu muutama matto, kun vain sais aikaseks mennä pesemään nuo muutamat likaiset.. Ja matot saunaan kuivumaan?
Tilanne vaatii juhlat ja kunnon juhlintaa. Olen kokoajan väsynyt, iloton ja “loppu”, en ollenkaan oma itseni. Hermoni ovat pamahdelleet monesti päivässä ja kaikki ympärilläni olevat saavat siitä osansa. Hermorauniona, kaamosmasennuksen uhrina, tarvitsen piristystä tähän pimeään aikakauteen, joka kestää vielä monen monta kuukautta. Tästä ei taida pelastaa muu kuin lumi tai sohvalla, kynttilöiden loisteessa ja vilttiin kääriytyneenä, koetut illat? Tai sitten yksinkertaisesti ystävät ja juhlat. Ehkä jopa pelkät ystävät.
Olen hukassa ja yksin vaellan pimeydessä. Päivä kerrallaan, kuunnellen onnellisuutta ja ajatellen sitä.
Luokka: 2011 | Ei kommentteja »
Purkaa ja järjestele - mission impossible.
Olen menettänyt hermoni viimeisten vuorokausien aikana useammin kuin uskoinkaan. Laatikoiden purku ja tavaroiden paikalleen laitto, puutteellisen huonekalu-varustelun keskellä, ei ole lähelläkään juhlaa. Arki pamahtaa kasvoille liian nopeasti, aikaa järjestelylle ja sisustamiselle ei olekaan sillä lailla kuin uskoin. Ensin uskoin kodin olevan “koti” jo ensi viikolla - uusi aikataulu alkaa näyttää jo joulua.
Purkaessani laatikoita ja pussukoita löysin liian paljon roskaa. Aloin pohtia sitä, miten tuollainen määrä roskaa on joutunut tavaroiden keskelle. Viimeisimmäksi aloin jo miettiä, jos laatikoissani on näin paljon roskaa, niin kuinka paljon roskaa elämääni on mahtunut? Ja kuinka roskaista elämäni tulisi olemaan tai kuinka roskainen se jo on? Eilen kuulin, ettei minun ikäiseni elämä kuulukaan olla helppoa - tähän kuuluu vain ahdistusta ja etsintää, jotka tekevät tästä iästä kamalan. Iän kokeneet ovat sanoneet, etteivät kokisi tätä ikää uudelleen. Alan ymmärtää sen, miksi ikäiseni juhlivat niin paljon - paetakseen ahdistusta, jota tuntevat samalla tavoin kuin minä itse.
Pari viikkoa tarvitsee vielä odottaa, että saa kaikki huonekalut kotiin. Tänään saapuivat sohvat ja keittiön pöytä, parisen viikon kuluttua hyllyt ja pöydät. Sohvien tultua näin olohuoneen ihan erilaisena ja pohdin, että tästä selvitään ja on selvittävä. Odotan toki vielä uutta televisiota, parvekkeen kalustusta ja muutamaa mattoa, jotka minun tulisi pestä ennen niiden tänne tuontia. Siispä vanhan kämppiksen luokse mattopyykille!
Tällä hetkellä aherrus-masennus on valloillaan eikä tästä tunnu tulevan mitään, nyt kun jääkaappikin sanoi sopimuksen irti. Huomenna soitto vuokranantajalle siis, kun ei tuo parveke ihan koko talveksi sovi “jääkaapiksi.” Ehkä pakastimeksi jonkin ajan kuluttua Tästä selvitään, moni muukin on selvinnyt.
Luokka: 2011 | Ei kommentteja »
